Vuoden kehittäjät 2018 Ammattiopisto Tavastiassa: Ella Eld ja Virve Juola
Diplomi myönnettiin kollegojen ehdotusten perusteella. Henkilöstö sai
vapaamuotoisin perusteluin ehdottaa Vuoden kehittäjä -tunnustuksen
saajaksi työkaveria, joka on tehnyt hienoa kehittämistyötä kuluvana
vuonna Koulutuskuntayhtymä Tavastiassa. Tunnustus päätettiin antaa
työparina Ellan ja Virven tekemästä työstä.
Perustelut tunnustukselle olivat seuraavat: kun mitään ei tässä
maailmassa voi tehdä yksin, tarvitaan yhteistyötä. IT-suunnittelija Ella
Eld ja verhoilualan opettaja Virve Juola konkretisoivat yhdessä
opiskelijoiden kanssa visuaalisen Moodle-pohjan meidän kaikkien
käyttöön. Molemmat ovat myös ystävällisiä ja pidettyjä opastajia uusien
menetelmien käyttöönotossa.
Ammattiopiston rehtori Heini Kujala luovutti diplomit tiistaina 18. joulukuuta Ellalle ja Virvelle kukkakimppujen kera.